Jeesus

Kuka hän on?

 

On äärimmäisen tärkeää ymmärtää kuka Jeesus Kristus on, sillä se vaikuttaa suoraan siihen millainen meidän suhteemme häneen on.

Ymmärryksemme Jeesuksesta määrittää sen kuinka häneen reagoimme.

Kuka hän siis on? Millainen mies on Jeesus?

 

Hän on näkymättömän Jumalan kuva, koko luomakunnan esikoinen

(Kol. 1:15, RK)

 

Jumalan pojasta tuli ihmisen poika, tehdäkseen meidät ihmislapset Jumalan lapsiksi!

Jeesus osoitti olevansa ihminen ja siksi myös hän voi ihmisiä auttaa. Jeesus, joka on kohdannut kaikki ihmisyyden haasteet ja ongelmat ymmärtää meidän heikkoutemme ja epäonnistumisemme.

Jeesus eli ihmisenä ihmisten keskellä, täydellisenä esikuvana ihmisestä. Jeesus on ainoa täydellinen, virheetön ja synnitön, sellainen jollaiseksi Jumala oli ihmisen luomistyössään ajatellut.

Ainoastaan Jeesus voi ihmistä auttaa.

Sanoohan Raamattu: ”Sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä” (Heb. 4:15).

 

Sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä

 (Heb. 4:15, RK)

 

sparkbanner

Jeesus, joka kutsui usein itseään Ihmisen Pojaksi, halusi tietää mitä kansa ja tavalliset ihmiset sanovat hänen olevan. Evankeliumeissa kerrotaan kuinka Jeesus kyseli opetuslapsiltaan: ”Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?”

Jeesus ei kysynyt mitä uskonnolliset fariseukset ja kirjanoppineet tai papit sanoivat hänen olevan, vaan hän halusi tietää mitä kansa puhui hänestä kuiskutellen kaikkialla missä hän liikkui.

Tavallinen kansa, joka ei kiinnittänyt huomiotaan vain lakiopillisiin yksityiskohtiin tai perinnäisääntöihin, näki sairaiden paranevan, sokeiden saavan näkönsä ja nälkäisten ruokkimisen. Jeesus joka tuli lähelle ihmistä kulki kaikkialla tehden hyvää.

Kansan keskellä keskusteltiin ja pohdittiin, kuka hän oikein on?

Erään kerran Jeesus tyynnytti myrskyn merellä ja jopa hänen omat opetuslapsensa hämmästelivät ja sanoivat: “Mikä tämä mies oikein on, kun sekä tuulet että meri tottelevat häntä?” (Mat. 8:27, RK)

 

Mikä tämä mies oikein on, kun sekä tuulet että meri tottelevat häntä?

(Mat. 8:27, RK)

 

Kansa rakasti Jeesusta ja kunnioitti suuresti hyväntekijää. Useat sanoivat Jeesuksen olevan suuri opettaja, Elia tai Jeremia tai joku muu profeetta.

Jokainen kansasta kuitenkin ymmärsi, että Jeesus oli enemmän kuin vain tavallinen nasaretilainen mies. Mihin lokeroon hänet voisi laittaa? Kukaan ei ole niin kuin hän!

Kun yllä oleva kysymys, Kuka Jeesus on?, käy meille henkilökohtaiseksi, se muodostuu tärkeimmäksi kysymykseksi jota meiltä koskaan kysytään, tai johon me vastaamme.

Kuka Jeesus on SINULLE?

 

Teissäkin tapahtui muutos, kun kuulitte sanoman ja ymmärsitte, miten hyvä Jumala on syntisille

(Kol. 1:6, EU)

 

Mitä tekemistä Jeesuksen kuolemalla on minun kanssani?

 

Aatamin ja Eevan kautta Jumalan ja ihmisen välit rikkoutuivat syntiinlankeamuksen takia ja synti alkoi hallita koko ihmiskuntaa.

Läheinen yhteys Jumalan ja ihmisen välillä oli tämän jälkeen poissa.

Synti on siis asia joka erottaa ihmisen (meidät kaikki) Jumalasta ja johtaa lopuksi kuolemaan. Synnin palkka on siis kuolema.

Synti on sovitettavissa ainoastaan kuolemalla.

 

Joh316

 

Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja Hän halusi eheyttää tämän särkyneen suhteen ihmisten ja Hänen välillä.

Tästä syystä Jeesus tuli ihmiseksi maailmaan. Hän uhrasi itsensä ja maksoi synnin hinnan kuolemalla koko ihmiskunnan puolesta.

Mutta kuolema ei voinut Häntä pitää, vaan Jeesus nousi ylös kuolleista!

Jeesus eheytti rikkoutuneen suhteen ja sovitti koko ihmiskunnan synnin omalla verellään. Jeesuksen kautta meillä (sinulla ja minulla) on yhteys Jumalaan ja pääsy Hänen luokseen.

Tämän takia Jeesuksen kuolemalla ja ylösnousemuksella on tekemistä myös sinun kanssasi! Olimmepa Jeesuksesta mitä mieltä tahansa.

 

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme 

(Room. 5:8, 1938)

 

 

Mitä minun pitää sitten tehdä jotta pelastuisin?

 

Vastaus on yksinkertainen: “Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut” (Apt. 16:31, RK)

Kuinka tämä käytännössä tapahtuu?

“Jeesus vastasi: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6, RK)

Joten meidän tulee uskoa että “jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.” (Room. 10:13, RK)

 

Pyhä Jumala,

Rukoilen tämän rukouksen koska tiedän tehneeni vääriä asioita. Anna minulle minun syntini anteeksi.

Auta minua laittamaan sinut Herraksi elämässäni. Ja ohjaa askeleeni Sinun hyvän suunnitelmasi mukaisesti, jonka olet elämälleni varannut.

Uskon sydämessäni ja tunnustan suullani että Jeesus on Herrani tästä hetkestä lähtien.

Kiitos Jeesus että pelastit minut.

Aamen.

 

Onneksi olkoon! Jos rukoilit tämän rukouksen sydämestäsi, olet nyt uskossa. Olemme innoissamme puolestasi!

Meistä olisi myös tosi hienoa jos laittaisit meille viestiä tapahtuneesta alla olevalla lomakkeella. Tällöin voimme auttaa sinut hyvään alkuun ja etsiä sinulle hyvän seurakunnan. Näin pääset vahvistumaan uskossasi ja kasvamaan muiden uskovien kristittyjen kanssa.

Uusi elämä odottaa! Ole siunattu!

Nimesi (pakollinen kenttä)

Sähköpostiosoite (pakollinen kenttä)

Aihe

Viestisi